Ratsastuskentän rakentaminen30.5.2008 Kaivuri tuli aloittamaan pohjatyöt. Ensimmäisenä kentälle tehtiin liittymä, sitten alueen ympäri kaivettiin avo-ojat ja viimeisenä tehtiin salaojat. Salaojia tuli 21*41 m alueelle parisensataa metriä. Keskelle tuli imuoja ja siihen kiinnitettiin maaston mukaisesti sivuilta viiksiä. Maansiirto yritettiin pitää mahdollisimman vähäisenä. Kaivuaika oli noin 15 tuntia. Salaojasoraa meni
31.5.2008 Avulias naapuri tuli tasoittamaan reuna- ja salaojista jääneen maa-aineksen traktori-vetoisella tielanalla. Suurelta näyttänyt homma oli itse asiassa melko helppo, parissa tunnissa kenttä oli riittävän tasainen. Viimeistely tehtiin lapiolla.
Pintahiekka teetätti töitä, koska oikeanlaista lajitetta ei ollut suoraan saatavilla. Tein 0-6 mm murskatusta, 0-6 mm luonnonsorasta ja luonnonsilttihiekasta (arvioilta hienon hiekan ja karkean hiedan seosta, joukossa ehkä myös jonkin verran karkeaa hiesua) erilaisia seoksia ja niiden perusteella päädyin 40 % murkattua 0-6 mm soraa ja 60 % luonnonsilttiä sisältävään seokseen. Murskattu sora sitoi massaa huomattavasti luonnonsoraa paremmin (ei rullaa) ja silttihiekka tekee pohjasta riittävän pehmeän ja joustavan. ![]() 4.6.2008 Kentälle levitettiin suodatinkangas ja jälleen saimme hyvää apua naapurilta, joka ajoi heti etukuormaajalla soraa kankaan reunoille. Sää oli aika tuulinen, joten ilman painoa kangas olisi ollut aika ikävä levittää. Kantavaan kerrokseen valitsimme 0-
20.6.2008 Juhannusaatto! Kenttä on lähes valmis, pintahiekka on ajettu ja aidat tehty. Pohja on melko hyvä ratsastaa, ehkä hieman pehmeä vielä, mutta hiekka painuu käytön myötä tiiviimmäksi. Kentän laidalle laitetaan vielä pari valopylvästä, kunhan ehditään, niin sitten pääsee pimeälläkin hommiin. Hintaa koko projektille on tähän mennessä kertynyt noin 5000 euroa. 2.6.2009 Kenttä on nyt ollut käytössä lähes vuoden ja se toimii todella hyvin. Salaojat kuivattavat sadevedet nopeasti ja hiekka on painunut sopivan joustavaksi pohjaksi. Pieniä painaumia on tullut, mutta lanaaminen on riittänyt hoidoksi ainakin toistaiseksi eikä lisähiekkaa ei ole vielä tarvittu. Kantavan kerroksen murske on pysynyt siellä missä pitääkin, yhtään kiveä ei ole pintahiekan joukossa, helpotuksen huokaus! Valopylväät sen sijaan odotuttavat vieläkin. Kiipesin tienlaidan koivuun valonheittäjän viime talveksi ja kyllähän sitä siinäkin valossa ratsastamaan pystyi, mutta kyllä oikeat pylväät pitäisi saada paikoilleen vielä tänä syksynä. Vaan saapa nähdä..
|





